Kun oikeanpuoleinen huone oli valmis, oli aika aloittaa työt odotussalissa eli siinä huoneessa, johon tullaan sisään asemarakennukseen saavuttaessa. Myös tämä huone oli huonossa kunnossa, ja tarvittaisiin koko joukko talkootunteja ennen kuin huoneesta tulisi kutsuva tila asemalla vieraileville.

Alla olevat kaksi kuvaa otettiin ennen kuin työ alkoi.

13 008

DSC01506

Ensin hiottiin katto. Koska aseman katto on korkealla, tarvittiin kunnon telineet.

13 013

Kun katto oli hiottu, työ jatkui seinäpaneelien hionnalla.

13 002 (2)

Myös kaakeliuunit hiottiin.

13 006

Asemakoira Bruno tarkistaa, että työ tulee tehtyä kunnolla.

13 009

Maalaustöitä odotussalissa

13 016

13 018

Koska asemalla ei ollut yhtään kaappeja, päätettiin antaa Börje Sonntagin tehdä nurkkakaappi odotushuoneeseen.

13 020

13 021

Kun odotussali oli kunnostettu valmiiksi, voitiin todeta että lopputulos oli todella onnistunut.

DSC09623