Vilkkaan keskustelun jälkeen kyläyhdistys päätti aloittaa kunnostamalla ensin rautatieltä nähden oikeanpuoleisen huoneen. Syy päätökselle oli se, että tämä huone tuntui olevan parhaassa kunnossa ja se saataisiin siten nopeimmin valmiiksi.

DSC01470

DSC01475

Tältä huone näytti ennen kuin työt alkoivat

DSC01474

Kaakeliuuni oikeanpuoleisessa huoneessa

DSC01478

Aseman ikkunat ennen töiden alkua

Sanottu ja tehty! Syksyn ja talven 2011 aikana hiottiin ja maalattiin ikkunat. Se osoittautui työlääksi ja kesti tuntikausia ennen kuin talkoolaiset olivat tyytyväisiä. Kun tämä työ oli valmis, hiottiin ja maalattiin katto suurella vaivalla. Sen jälkeen päästiin vihdoin tapetoimaan seiniä, liimaamaan boordeja ja hiomaan ja maalaamaan lattialistoja.

DSC06176

Tapetointi meneillään

Hallitus mietti pitkään, mitä lattialle pitäisi tehdä. Lopulta päätettiin vaihtaa vanha korkkimatto uuteen muovimattoon. Maaliskuussa 2012 uusi matto laitettiin lattialle.

DSC06060

Puheenjohtaja yrittää turhaan siistiä vanhaa mattoa

Nyt on oikeanpuoleinen huone ollut valmis jo jonkin aikaa. Tässä huoneessa kyläyhdistys on kokoontunut mm. joulujuhliin, ja joka keskiviikko pitävät naisvoimistelijat täällä hikisen jumpan.